tiistai 29. heinäkuuta 2014

Kihuissa

Olin viikonlopun Hauholla, Kivennavan kihuissa.

Täytyy myöntää, että etukäteen ajattelin, että tulipas luvattua. Olin siellä esittelemässä Kivennavan kansallispukua, jonka koti on nyt täällä miulla, eli mie myyn siihen ohjeita, tarvikkeita ja valmista pukua. Otin Puodin pienimuotoisesti mukaan, sillä menimme koko perheen voimin asuntoautolla, eikä kaikki olisi mahtunut. Etukäteen olin soittanut kysyäkseni tilasta ja minulle kerrottiin, että se on koulun kirjasto, erillinen tila. Olin huolissani, että mihin pimeään soppeen joudun.

No eipä ollut pimeä, eikä soppi! Vähän harmitti, etten ollut väkisin änkenyt kaikkea mukaan, mutta mitäpä sitä suremaan.




Lauantaina väkeä kävi mukavasti siinä rupattelemassa ja aika kului siivillä. Sunnuntaiaamuna oli kirkko ja juhlakulkue ja niissä hommissa menikin niin kauan, että juhlaväki saapui koululle vasta yhden maissa, suoraan syömään ja pääjuhlaan, joka alkoi kahdelta. Sunnuntai oli siis vähän turha päivä, mutta sainpahan tehtyä pari Kivennavan huntua ja päärmättyä Jääsken huntua.

Sidoin työnäytösluontoisesti Kivennavan huntua.
Myyntiähän tuolla reissulla ei ollut, en sitä odottanutkaan. En saanut edes polttoainerahojen vertaa, mutta koska samalla reissulla muu perhe kävi Puuhamaassa, tätä ei oikeastaan lasketa ;) Sen sijaan Kivennavan puku ja miut siinä siivellä otettiin vastaan erinomaisen hyvin! Miusta pidettiin huolta ja tuo hulppea tilakin sen osoittaa. Kävimme monia hyviä keskusteluja ja olen vakuuttunut, että reissu poikii tilauksia myöhemmin.




Lämmin kiitos Hauhon karjalaisille erinomaisista järjestelyistä ja huolenpidosta! Olin vaikuttunut siitä, että tapahtuma oli viety sekä Facebookiin että Twitteriin ja niitä myös päivitettiin tapahtuman aikana. Oivaa pölyjen karistelua!
Lämmin kiitos myös kaikille, jotka kävitte tapaamassa minua ja Kivennavan pukua!

2 kommenttia:

  1. Olipa kiva tavata. Ehkäpä me nähdään sitten marraskuussa sielunlämmittäjäkurssilla.

    VastaaPoista

Kommentti! Ihanaa!