maanantai 10. helmikuuta 2014

Törkyä ja ajankohtaisuuksia

Susanna pohti kotinsa saastasyntejä ja haastoi kaikki lukijat paljastamaan omansa. Yleisen kaaoksemme ja papereista, läppäreistä ja astioista lainehtivan ruokapöytämmehän paljastin jo. Menkööt siis samaan häpeään.

Inhoan keittiötämme, joka on pieni, epäkäytännöllinen ja ruma. Ihan itse olen ollut sinne juttuja valitsemassa, mutta kun keittiöremppa tähän taloon tehtiin heti, kun tähän muutimme, olin vielä naiivi, en ollut perehtynyt siihen, mitä on saatavilla ja kuvittelin keittiönmyyjäsetän tietävän, mikä on järkevintä. Haahhhahaa :D Siinä siis puolustuspuhe sille, miksi keittiö on enimmäkseen kamalassa kunnossa. Siitä ei siivoamalla tule hyvää. Toki asiaa ei helpota neljä keittiötä käyttävää ihmistä, joista kukaan ei ole kovin ihastunut siivoamiseen. Tiskikonetta meillä täyttävät ja tyhjentävät kaikki, mutta sen pienuudesta johtuen astioita lainehtii silti aina pöydillä. Ja niitä pöytiä ei kukaan viitsisi pyyhkiä, vaikka meitä kaikkia se murusten ja tahrojen määrä ällöttää. Sisäkkö ois kiva.

Yyh, törkyä. Ja pullisteleva bioastia. Kattilakaapista irtosi ovi joskus kauan sitten.
Totesin kaapin paljon kätevämmäksi käyttää ilman ovea ja niin se on saanut sitten jäädä.
Olipa muuten uskomattoman vaikeaa olla siivoamatta osaa tuosta törystä ennen
kuvan ottamista ja esittää, että semi-siisti on mukamas meillä törkyisin.

En osannut päättää, kumpi on ällöttävämpi, tuo pöytäosasto vai tämä,
joka lienee aika yleinen kotien ongelmakohta: hellan ja kaapin väli. 
Kaiken kukkuraksi tiskikoneen poistoletku oli hypännyt paikaltaan ja valuttanut vettä lattian alle. Onneksi se ei ehtinyt tehdä sitä paljoa, sillä vettä valui vanhan viemärin aukosta myös kellariin ja se huomattiin siksi äkkiä. Nyt keittiö on vielä enemmän kaaoksessa, kun allaskaappi on purettu ja roskikset seisovat keskellä lattiaa... Taisimme selvitä säikähdyksellä ja pienillä paikkaushommilla tällä kertaa. Vaikka toivoisin kovasti keittiöremonttia, ei siihen juuri nyt ole varaa.

Hyyh, se ällötyksistä.

Viime viikko meni aikalailla kaikkeen huttuun, niinkuin noin yleensä kaikki viikot sitä ennenkin. Jotain olen silti saanut aikaankin, mutta ompeluksista joskus toiste. Liityin Instagramiin, sillä Suomen käsityöyrittäjät -ryhmässä (suljetulla puolella, johon ei-jäsenet eivät näe) on somen valloitus käynnissä ja eräs jäsenemme teki hienot ohjeet. Olen laitellut Instagramiin tuokiokuvia. Sieltä löydät miut nimellä kansallispuku_soja. Hauskin kuva on eilisillalta, kun nakitin miehen kaveriksi ja teimme iskuhapsua natsia varten. Jos edellinen lause kuulosti kummalliselta, niin vika ei saata olla siussa :D

Erikoistekniikoihin erikoistyövälineet!

Imatran työväenopistolla on sunnuntaina avoimien ovien päivä. Ideoimme sinne vaikka mitä hauskaa, on avoimia ovia monilla kursseilla, työpajoja, musiikki- ja tanssiesityksiä, liikunnan kokeiluhetkiä, kädentaitojen ja kuvataiteiden tarvikkeiden ja materiaalien kirppis (myymään voi ilmoittautua 12.2. mennessä: mirja.ruti(at)imatra.fi) sekä hauska suunnistuskilpailu, jossa etsitään vastauksia hauskoihin kysymyksiin eri pisteistä. Tervetuloa mukaan!



Tällä viikolla on myös ystävänpäivä! Kannattaa ehdottomasti kurkata myös muiden käsityöyrittäjien ystävänpäivävinkit ja -tarjoukset Käsityökorttelista!

Ystävänpäivätajouksena Puodin valmiit kiilaferret ja Väreet:
osta 2, saat edullisemman puoleen hintaan!
Alennuksen saat kirjoittamalla tilauslomakkeen lisätietoihin "YSTÄVÄ".
Tarjous on voimassa 16.2.2014 saakka. Ei koske tilauksesta valmistettavia tuotteita.

Kiilaferret ja Väreet löytyvät täältä: http://www.kansallispuku.com/fi/ws/4/tastut+ja+vestut+kiilaferret+ja+väreet.html

4 kommenttia:

  1. Tuolta se meidänkin hellan ja tiskipöydän väli normaalisti näyttää, jollei Sulo olisi justiinsa hoitanut sitä siitiksi! :D

    Nuo natsien iskuhapsut jäivät vaivaamaan jo siellä instan puolella. Toivottavasti nähdään vielä joskus, mihin ne päätyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm... tehdäänkö joskus vaihtarit, lähetä Sulo tänne (rättejä on, ei tarvi omaa ottaa), niin mie lähetän esikoisen sinne vessan pesuun :D

      Juu, tarkoitus on valoittaa iskuhapsujen kohtaloa, kunhan homma etenee. Se on vähän ylimääräinen ja teen sitä aina kun ehdin. Sitten kun muistaisin vielä kuvata sen etenemisen...

      Poista
  2. Meillä Esikoinen näki tuon iskuhapsukuvan ja bongasi tärkeimmän: "äiti, meillä on tuo sama kirja". Jännityksellä odotan mitä nuo natsien iskuhapsut pitävät sisällään...

    VastaaPoista

Kommentti! Ihanaa!