lauantai 25. tammikuuta 2014

Kiertueelle!



Menestyksestä innoittuneena jalkaudummekin tänä vuonna oikein kiertueelle! Mie olen mukana ainakin kahdella paikkakunnalla.

Viimeksi Anu Pylsy ihanainen lainasi miulle telttaa. Nyt tarvitsen oman, mutta koska tuollainen 300 €:n telttakin on miun kukkarolle iso sijoitus, olen vedättänyt sen ostamista. Kerrankin se oli hyvä juttu, sillä hinta olikin pikkuisen vielä hilautunut alaspäin. Onneksi tuli mieleen alkaa nyt tätä juttua kirjoittaa, sillä äsken olin kirjoittamassa, että teltta pitäisi ostaa. Nyt voin kirjoittaa, että ostin teltan. Hurjan näköinen laskuri siellä sivuilla uhoaa, että hinta pompsahtaa parin päivän päästä. Aika näyttää, osoittautuuko tässä kohtaa säästäminen viisaksi vai tuhoisaksi, sillä tuollaista 500 euron PRO-telttaa en mitenkään pysty ostamaan, nämä miun telttamyynnit kun rajoittuvat ihan 1-2 kertaan vuodessa...

Käsityökorttelihan on myös virtuaalinen ja siellä Suomen Käsityöyrittäjät -ryhmän jäsenet mainostavat ja myyvät tuotteitaan keskitetysti. Sinne kannattaa ehdottomasti liittyä jäseneksi, siten pysyy parhaiten kärryillä myös näiden jalkautuvien Käsityökorttelien suhteen. Noin muuten Suomen Käsityöyrittäjien toiminnoissa pääsee navigoimaan parhaiten tämän sivun kautta.

Käsityökorttelien lisäksi aion jalkautua myös Lappeenrannassa 14.-15.6. järjestettävien Karjalaisten kesäjuhlien Karjalaiselle torille. Hiukan jännittää, miten tori tulee löytämään yleisönsä, sillä se järjestetään Kimpisen koululla ja meitä myyjiä on mm. luokissa. Karjalainen tori on ollut miulle sellainen ainoa myyntitapahtuma, jossa myös taloudellisesti kannattaa olla mukana, toivottavasti se olisi sitä myös tänä vuonna. Ainakaan matka ei ole pitkä. Toivottavasti sana kantautuu myös paikallisten korviin, sillä tori on avoin kaikille asiakkaille. Nähdäänkö sielläkin?

Logon lainasin täältä.

2 kommenttia:

  1. Tuommoinen teltta on toki iso investointi, mutta jos ostaa kerralla kunnollisen niin kuvittelisin siitä olevan hyötyä pitkään. Lisäksi voisin kuvitella, että sitä voisi vaikkapa tarvittaessa vuokrata/lainata suhdetoimintamielessä sopiviin tilanteisiin. Eli vaikka se nyt kirpaisee, niin pitemmän päälle varmasti hyvä hankinta. Kun on oma, ei tarvitse sitten joka tapahtumaaan käyttää aikaa teltan hankinnan suunnitteluun ja sen energian voi käyttää johonkin muuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin :) Nyt vaan pitää toivoa, että se teltta oikeasti on hyvä.

      Poista

Kommentti! Ihanaa!