keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Kaunis blogi



Sain Kangaspuilla kutoen -blogin Tarjalta tunnustuksen! Kiitos!

Tunnustuksen säännöt ovat:
Minun pitää kertoa itsestäni kahdeksan paljastavaa asiaa ja
jakaa tunnustus eteenpäin kahdeksalle blogin pitäjälle.
Joille kerron asiata ja heidän tulee kopioida tuo kuvasymboli blogiinsa.

Koska kerroin jo täällä 8 työhön liittyvää totuutta itsestäni ja täällä viisi omituisuuttani, alkavat paljasteltavat asiat olla käsitelty, mutta katsotaanpa:

1. Olen laiska ja aikaansaamaton. Ei kovin hyvä ominaisuus yrittäjälle ja perheen äidille, eihän? Tosin työpuolella ahkeruus on suorassa suhteessa työn mielekkyteen. Kodin puolella tavarat ovat hujan hajan, enkä vain löydä itsestäni asetusta, jolla tiskit tulisi laiteltua siinä sivussa ja pöydät pyyhittyä, imuroinnista nyt puhumattakaan.

2. Olen ihan hurahtanut italian opiskeluun ja sekin vähä aika, mitä aiemmin käytin tuohon siivoiluun, menee nyt per studiare italiano.

3. Lupauduimme mieheni kanssa Sulkavan soutuihin retkisoutuun kirkkoveneellä ensi kesänä. Oli ostettava soutulaite. Nyt sitä pitäisi käyttää muuhunkin kuin esteenä keskellä olkkaria.

4. Katson sähköpostin ja Facebookin n. 10 kertaa päivässä. Enkä edes ymmärrä miksi, kun ne asiat eivät katoa sieltä, vaikka pitäytyisin kerran päivässä -linjassa. Joka päivä ajattelen, että nyt ruualla tai kahvitauolla katselen ikkunasta tai selailen lehteä - ja löydän itseni koneelta.

5. Olen onnellinen. Tuntuu, että välttämättä ei saisi olla. Pitäisi olla jotain valitettavaa ja kitistävää, ettei ole ylpeä. Mutta miulla on kaikki hyvin. Olen suht terve, miulla on mies, joka on miulle hyvä ja ankkuroi miut maahan. Miulla on kaksi ihanaa, keskenään melkoisen erilaista lasta, jotka tarjoilevat kyllä kasvatuksellisia haasteitakin, mutta pääasiassa hämmästyttävät positiivisesti. Ja saan tehdä työtä, jota rakastan. Näillä pohjilla pienet vastoinkäymiset eivät pysty horjuttamaan perusonnellisuuttani.

6. Mitä epävarmempi olen jossain tilanteessa, sen kovaäänisempi ja asiattomampi olen. Tämä on ominaisuus, jota tietoisesti yritän karsia, mutta se on vaikeaa. Olen toki kovaääninen ja asiaton ihan mennen tullen silloinkin, kun en jännitä, mutta hermostuessa se menee tyystin överiksi.

7. Minulla on huono muisti. Muistan todella huonosti ihan parin vuoden takaisiakin asioita, puhumattakaan lapsuudessa tai nuoruudessa tapahtuneista. En myöskään uskalla luottaa muistikuviini, sillä vilkas mielikuvitukseni ja muiden ihmisten kertomat asiat tuntuvat vaikuttavan niihin aika lailla. Jos katson kuvaa ihan vieraasta ihmisestä, en tunnista häntä. Jos sitten myöhemmin se kuva näytetään uudelleen, miusta alkaa tuntua, että se ihminen on tuttu jostain muualtakin. En tiedä, onko päässäni viive ja aivot raksuttavat sen tuttuuden vasta sitten vai tekeekö muistini miulle jekkuja. Epäilen jälkimmäistä.

8. Tupakoin unissani. Lopetin tupakanpolton 12 vuotta sitten, kun aloin odottaa esikoistamme. Olin polttanut n. 12 vuotta. Vieroitusoireet yhdistettynä raskauspahoinvointiin, paniikkiin muutoksesta ja siihen kaupan päälle vielä yrityksen perustaminen, olivat ihan hirvittävät. Totesin, etten voi aloittaa uudelleen ainakaan niin kauan, kun on aikomus tehdä lisää lapsia, koska en pysty lopettamaan toista kertaa. Ensimmäiset viitisen vuotta näin unta, että repsahdin ja olin unessa aivan epätoivoinen, että tässä se nyt sitten oli, en pysty enää lopettamaan. Sitten oli aika pitkään hiljaisempaa, mutta nyt pari viikkoa sitten tajusin, että olen jo pitkään polttanut unissani. Se polttaminen ei koskaan ole pääasia siinä unessa, vaan kuten se elämässäkin oli, asia, joka vain siinä sivussa tapahtuu. Unessa olen ajatellut polttaa vain yhden päivässä, mutta aina totean, että taisi mennä toppa tänäänkin. Hereillä miun ei tee mieli tupakkaa, vaikka leikittelenkin ajatuksella, että miltä se maistuisi.

Tämä tunnustus pitää ohjeen mukaan jakaa 8 blogin pitäjälle. Koska luen säännöllisesti vain kymmenkuntaa blogia, nämä tunnustukset menevät aina samoille. Teen nyt niin, että luettelen tässä kahdeksan kaunista blogia ja niiden kirjoittajat ja kaikki muutkin saavat nappaista haasteen mukaan, jos haluavat.

1. Oikeus olla rajaolento on satumainen, eteerisen kaunis blogi

2. Kosketan eilistä, jossa aika on pysähtynyt pelkästään positiivisessa mielessä.

3. Maalattu hymyyn ei ehkä ensivilkaisulla ole sanan perinteisessä mielessä kaunis. Sitä ei voi lokeroida, se on raaka ja täynnä tunteita, täynnä potentiaalia ja näkemystä. Joskus siitä täytyy kaapia vähän nuoruutta päältä, että kauneuden löytää.

4. Virkkukoukusen väripilkkuja, joka tekee kauniin ja iloisen päivästä kuin päivästä.

5. Ässän käkenä -blogin kauneus on sanoissa, joilla Ässä kikkailee, heruttelee ja maalailee hervottomia tarinoita.

6. Susannan työhuoneen blogi kuuluu ehdottomasti eturiviin kauniisiin blogeihin, sillä Susanna taikoo kauniin kuvan vaikka ikkunan raosta tai vesijohdoista! Jos jonkun ominaisuuden vielä itselleni haluaisin, se olisi juuri tuo taito nähdä ja rajata.

7. FolkCostume&Embroidery - kun on näin syvällä tässä kansanperinnesuossa, niin ei tarvinne suuremmin selitellä, miksi tämä blogi on listassa. Kielimuurin vuoksi en kutsu kirjoittajaa vastaamaan tähän.

8. Nouseva Myrsky edustaa viileämpää kauneutta ja on raikas vastapaino värejä pursuileville suosikeilleni.

3 kommenttia:

  1. Voi rähmä, kylläpä puhuit nätisti mun blogista. Ihan menin noloksi, mutta ilahduin silti kamalan paljon. Kiitos.

    Mua nauratti ihan hirveästi tuo kovaäänisyys ja asiattomuus. En osaa kuvitella sinua sellaisena! :D

    VastaaPoista
  2. Ooh, olenko osannut käyttäytyä seurassasi :D Mie olen se akka, joka huutelee väliin kesken luennon ja heittelee kokouksissa sarkastisia kommentteja... Ihanaa, että ilahduit! Miulla on vähän ärsyttävä päivä tänään, puhelin hukassa, ohje hukassa, mutta kommenttisi piristi!

    VastaaPoista
  3. Terve! Kaunis kiitos sinulle. Toivoisin ajan kuluvan hitaammin, en sentään pysähtyvän. Tulevaisuus tuo mitä tuo, mutta menneisyys vaikuttaa siihen aika paljon. Minun ikäiselläni leskellä on paljon muistoja sekä omastani että mennetten polvien elämästä. Ne antavat voimaa tähän päivään ja mahdolliseen huomiseen, joka on epävarma ensi kuussa 67 täyttävälle kipupotilaalle. Menneisyys kuitenkin on totta ja käsinkosketeltavaa, onhan se rakkaudella taltioitu kymmeniin kansioihini ja kukallisiin arkistolaatikoihin. Pengon niitä monesta syystä, esim. ikävöidessäni rakkaitani rajan takana tai lasteni lapsuutta ja perheemme ruuhkavuosia kaikkine kiireineen. Mutta kyllä minua siinä sivussa kiinnostaa muutenkin kaikki vanha, sukuhisoriasta esineiden alkuperään. Sinä olet taitava työssäsi, josta olen hyvin kiinnostunut, koska äitini oli alan opit saanut mestarileikkaaja ja -ompelija. Sain lapsena seurata läheltä, mitä hyviltä suunnittelijoilta, kaavoittajilta ja ompelijoilta vaaditaan.

    VastaaPoista

Kommentti! Ihanaa!