lauantai 7. toukokuuta 2011

Nuttu nurin - onni oikein!

Keskiviikko oli huntupäivä. Sidoin 2 Jääsken ja 2 Ruokolahden huntua, sain sormet täyteen reikiä, joita sitten piti teippailla, etteivät valkeat huntukankaat muutu punapilkkuisiksi. Joinakin päivinä huntujen sitominen käy kuin tanssi, joinakin päivinä kangas vaan ei nöyrry. Tällä kertaa oli tuollainen keskivertohyvä päivä, joskin neljännen hunnun kohdalla jo vähän tympi.

Torstai meni pakkaillessa ja paitoja silittäessä, sillä eilen kävimme rakentamassa Kansallispukukolmosten Nuttu nurin - onni oikein -näyttelyn Puumalan Sahanlahteen. Kansallispukukolmosten muut osapuolet ovat siis Tarja Alava ja Tuula Pärnänen. Samassa tilassa on Puumalan kalevalaisten Elsa Heporauta -näyttely ja nämä tukevat hienosti toisiaan. Linkki välillämme löytyy myös siitä, että Kalevalaisten naisten liitto myönsi viime lokakuussa Elsa Heporauta -palkinnon Kansallispukukolmosille!

Aloitimme rakentamisen aamulla kahdeksalta ja starttasin Volvon kohti Imatraa 11,5 tuntia myöhemmin. Pitkä päivä siis, mutta kyllä kannatti! Olen oikein yllättynyt, miten hieno näyttelystä tuli! Sitä kyllä kelpaa mennä katsomaan, menkää! Näyttely on siellä auki jo, vaikka "avajaiset" vietetäänkin helatorstaina, 2.6. klo 14. Ja juhannukselta heinäkuun loppuun olemme vuoron perään keskiviikkoisin klo 13-18 pitämässä työnäytöksiä Sahanlahdessa! Puumalan Kansallispukujen tuuletuspiknik pidetään Sahanlahdessa 5.8. ja näyttely puretaan sitten sen jälkeen pois. Puumala on kaunis kesäkunta, joten suosittelen lämpimästi visiittiä vaikka kesälomalla!

Näyttelyssä on tietysti näyttelyvalaistus ja se tekee valokuvaamisen vähän vaikeaksi. Varsinkin väsyneenä, kun ei jaksa kikkailla kameran hienojen ominaisuuksien kanssa. Tässä kuitenkin vähän maistiaisia, mutta livenä nuo ovat kovasti hienompia ;)

Kansallispukukolmosten kuvakavalkadi johdattaa yläkerran näyttelytilaan.


Elsa Heporauta toivottaa näyttelytilan ovella tervetulleeksi.


Yleissilmäys heti ovelta.


Virolahtelaiset miehet ovat vähän päätöntä sakkia...



Esillä on sekä kansallispukuja, että sarafaaneja.



...sekä myöskin Tastu ja Vestu -mallistosta yksi kumpaakin!
Tastut ovat kansanpukujen kaavoituksella muista kankaista tehtyjä vaatteita, Vestut hyödyntävät vetopoimutekniikkaa. Mallistot ovat muuttuvia ja Kansallispukukolmosten yhteisiä, vaikkakin jokaisella on siinä omat mallit.

Ainakin yksi juttu muutettiin vielä kuvien oton jälkeen. Tässäpä sinulle peli: kun olet käynyt katsomassa näyttelyn, yritä etsiä muutettu kohta (tai muutetut kohdat, jos muutamme vielä jotain) kuvista ;)


Pimeiden, liukkaiden, sateisten, pitkien ja väsyneiden työreissujen jälkeen tämä 45 minuutin aurinkoinen matka Sahanlahdesta kotiin, radiossa Parasta ennen, oli nautinnollinen!


Rankka päivä vaati veronsa. Nukuin 11 tunnin yöunet ja vielä äsken puolen tunnin päikkärit. Nyt lähden pihalle mättämään kiviä, vaikka tuntuu kyllä unta riittävän ensi yölle ilmankin.

2 kommenttia:

  1. Tuonne Puumalaan on ihan pakko suunnata kesälomalla, kunhan saamme Karjalaiset kesäjuhlat ja keskiaikaiset markkinat kunnialla kuntoon. Nuo kuvat houkuttavat ja sekä Tastu että Vestut herättävät suurta kiinnostusta...

    VastaaPoista
  2. Kuulinkin jo tästä puumalaisilta. Joten tullaan, tullaan ja työnäytöksiäkin ainakin jonkun kerran katsomaan. Yhdyn Sariin tastujen ja vestujen suhteen - tastut, ne erityisesti kiinnostaa.

    VastaaPoista

Kommentti! Ihanaa!