keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Filmitähtenä

Suomen käsityönmuseo teki tuollaisen mukavan videonpätkän miusta tämän Vuoden käsityöläinen -tittelin tiimoilta. Siis tervetuloa kurkkaamaan miun hommia!



maanantai 10. huhtikuuta 2017

Vuoden käsityöläinen 2017

Viimeksi vihjasin hyvistä uutisista. Nyt niistä saa jo huudella ääneenkin! Ensimmäinen on se, että Viipurin naisen ja miehen kansallispukujen pukuhanke on käynnistymässä. Mahtavaa! Pikkuisen toivon, että pääsen mukaan niitä tekemään, mutta aika näyttää, kuinka käy. Tällaiset hankkeet ovat osoitus siitä, että yksittäiset ihmiset saavat aikaan upeita asioita, kun vain ryhtyvät toimeen. Voimat yhdistämällä päästään ihan uusiin ulottuvuuksiin. Mahtavaa Outi Mulari ja Tomi Härmä!

Siirrytäänpä tästä sujuvasti 1970-80-lukujen taitteeseen, Kotkan Puistolaan. Suuren keittiön pirttipöydän ääressä on ryhmä ihmisiä ompelukset käsissään. Äiti on leiponut omenapiirakkaa ja pöytään on katettu kangasröykkiöiden keskelle kahvit. Joku ompelee omaa paitaansa, joku uutta liiviä Kotkan Kansantanssijoiden puvustoon. Sisko on tallilla, kuten aina. Äiti neuvoo muita ja tekee samalla reikäommelta. Mie teen iskän kaverina iskuhapsua, johon tulee värikkäitä lankoja. En oikein jaksaisi keskittyä siihen ja tekisi jo mieli lähteä kaverille, vaikka onkin hauskaa, että porukkaa on ja äiti ja iskä kumpikin kotona. Usein kotona on vain toinen, sillä kumpikin reissaa ympäri maata pitämässä kursseja: äiti kansallispukujen ompelusta, iskä lipposten, kurpposten, lapikkaiden ja muiden kansanomaisten jalkineiden teosta. Pian iskuhapsu on valmis ja kipitän sammareissani ulos.




En mie sitä iskuhapsua siellä oppinut. Enkä paljon muutakaan käsityöstä. Paitsi ehkä sen, että käsillä voi tehdä mitä vain keksii. Ja niin mie teinkin. Kun leikkasin barbielle kellohameen keskeltä parimetristä kangasta (tiedättehän, kun ympyrä on helppo leikata sieltä kulmasta, kun ensin taittelee kankaan), äiti neuvoi, että siitä voi ensin leikata pienemmän palan ja taitella sen. Välineet olivat ulottuvillani, neuvoja tuli, jos pyysin, mutta yleensä en pyytänyt. Jotain mie siellä kuitenkin opin. Sen, että työ ja harrastus ovat joskus yhtenä vyyhtenä ja erottamaton osa elämää niin, että ne erottaa vain siitä, että toisina tunteina samasta hommasta saa muutaman roposen. Sen, että tietoa ja taitoa jakamalla oppii ja saa itse vähintään yhtä paljon kuin antaa. Ja sen, että käsitöitä tekemällä ei rikastu taloudellisesti, mutta muuten kyllä. 1980-luvun Suomessa käsityöläisperhe oli kummajainen ja arvostusasteikossa jossain kaukana kaikkien muiden takana. Käsityön tekeminen ei ollut enää tarpeellista, koska kaiken voi ostaa kaupasta, mutta käsityön arvostuksesta ihan vain sen tekemisen kannalta ei oltu vielä kuultukaan. En ymmärtänyt hävetä perhettäni, vaikka minun annettiin ymmärtää, että pitäisi. Hyvä niin.

Peruskoulun ajan olin puukässässä, paitsi ne pakolliset rättikässät. Kotona ompelin paljonkin vaatteita soveltaen lehtien ohjeita ja kaavoja. Nopeasti ja reippaalla otteella, mukavia käyttövaatteita. Vähän myöhemmin ompelin kummilapsille.

Kävin lukion, koska en tiennyt, mitä haluaisin tehdä isona. Sen jälkeen tein pari vuotta töitä kaupan kassana, pikkuruisen laivan hyttärinä ja muovifirmassa. Olen ehkä aina tiennyt, että miusta tulee yrittäjä, mutta käsityöläistä miusta ei pitänyt tulla. Ei missään nimessä. Vaihtoehtoja poissulkemalla lähdin lopulta opiskelemaan vaatetusalaa Lappeenrannan käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen. Miusta piti tulla mittatilausompelija. Tekstiilipuoli alkoi kiehtoa jossain vaiheessa ja jatkoin sinne, kun sain vaatetusalan artesaanin paperit. Kun valmistumisen aika lähestyi, sanoin opettajille, että käyn vielä samasta talosta löytyvän kivipuolen, jos en saa stipendiä. Sain ja lopetin opiskelut kahdet paperit taskussani. Olen kiittänyt aiemminkin ja kiitän edelleen opettajiani Lappeenrannassa: Eeva-Liisa, Tarja ja kaikki muut, jotka jaksoivat loputtomasti vastata kysymyksiini ja perustella ja opettaa sellaiset perustaidot, joiden päälle on hyvä rakentaa. Ostimme vanhan kaupan, jossa miulla on 100 neliön työtilat. Aloin pohtia omaa sisustustekstiilimallistoa, jonka rinnalla tekisin mittatilausvaatteita naisille.

Ihan ensimmäisiä töitäni olivat Rovaniemen luterilaisen kirkon kirkkotekstiilien ompelut. Ne suunniteltiin, kudottiin ja kirjottiin muualla, mie siis vain ompelin niinkuin käskettiin. Ne ovatkin niitä harvoja muita töitä kuin kansallispukuihin tai sarafaaneihin liittyviä, mitä olen tehnyt. Samoihin aikoihin oli pulaa kansallispukukankaiden kutojista. Äiti oli jo vuosia ollut mukana Suomen kansallispukuneuvoston johdolla tehdyissä pukutarkistuksissa mallipukujen ompelijana ja ehkä niiden myötä työ oli alkanut painottua enemmän tilauspukujen tekemiseen kuin kurssien pitoon - vaikka niitäkin toki paljon oli. Silloinen kansallispukukonsultti Leena Hokkanen oli kysynyt äitiltä, että voisinkohan mie kutoa kansallispukukankaita - ei tietenkään vielä mallipukuihin, mutta muihin. Mie suostuin vähän sillä ajatuksella, että jotainhan sitä pitää tehdä sitä Omaa Suurta Ideaa odotellessa. Niin mie sitten kudoin. Vähän. Ja enemmän. Ja sitten mie vähän ompelin, jos äitiltä tulvi töitä yli. Asuimme jo eri paikkakunnilla - äiti ja iskä päättivät aikuistua ja muuttaa pois kotoa kun mie olin lukiossa - mutta puhelinlangat lauloivat, kun soittelin ja luin ääneen jotain puvun ohjetta, kun en ymmärtänyt, mitä siinä pitää tehdä. Sitten mie jotenkin kiipesin yli sellaisen henkisen aidan, joka teki kärsimättömästä surauttelijasta pienen, hitaan piiperryksen ystävän. Ja niin mie aloin kirjoa. Yhtenä päivänä havahduin siihen, että kansallispuvut ovat täyttäneet miut ja se on ihan just oikein.




Jälkikäteen mie ymmärrän vielä selvemmin, että miulla oli ympärillä ihmisiä, jotka hellästi tuuppivat minua sinne oikeaan suuntaan. Ottivat mukaan, neuvoivat, pistivät pohtimaan ja tekemään parhaani ja vielä vähän enemmän. Leena Hokkanen, Leena Holst, Leena Stenberg, Inga Pihlhjerta, tietysti äiti ja iskä. Ja moni muu kannustaja. Kiitos jokaiselle mainitulle ja niille, joita en maininnut.

Alkuvuosien tiedon- ja taidonjanoa, reissuja, käytännön hommia, itkuja ja iloja ja kaikkea jakamassa olivat Tuula Pärnänen ja Tarja Alava. He keskittyvät nykyisin enemmän muihin hommiin, mutta ystävyys säilyy lujana. Kiitos!


Kansallispukukolmoset: mie, Tarja Alava ja Tuula Pärnänen.
Kuva: Riikka Lempiäinen


Kansallispukuala on pieni, eikä pystyisi kaikkeen, mihin pystyy, jollei tekisi tiivistä yhteistyötä. Eturintaman kansallispukutaitajat äiti, Sirkka Rissanen, Marjo Vainio ja Taina Kangas ovat jakaneet miulle tietoa, taitoa ja rohkeutta. Kiitos! Sitä kaikkea ja enemmän yritän jakaa eteenpäin minkä ehdin. Miun keittiö ja pirttipöytä ovat miun nettisivut, Facebook-sivu, kansallispukujen tuuletuspiknikit, kansallispuku- ja sarafaanikurssit, Facebookin Kansallispuku-ryhmä, instagram, tämä blogi, nettisivut ja kaikki se, mitä kaikilla rintamilla huudan. Mie ahdistuisin siitä, että meillä parveilisi jatkuvasti porukkaa, joten sosiaalisesta mediasta löysin itselleni sopivan ja tehokkaan tavan jakaa tietojani ja taitojani. Sinä siellä toisessa päässä, kiitos juuri siulle, että olet! Kiitos te ihanat, jotka olette liittyneet rintamaani: Hilu Alastalo-Toivonen, Karjalainen Nuorisoliitto, Kalevalaiset naiset, Tiina Lajunen, Sari Taponen, Jenni Koskela, Eeva Koivula, Hannah Tokoi, Mari Varonen, Suomen Perinnetekstiilien tyypit ja kaikki!


Kansallispukutaitaja ja Taito Uusimaan erikoisneuvoja
Marjo Vainio sai 8.4. Taito-liiton kultaisen ansiomerkin!

En mitenkään pysty mainitsemaan nimeltä kaikkia, jotka ovat tukeneet minua, mutta toivottavasti tiedätte itse, ketä olette. Kiitos ystäville, kamuille, tutuille, kurssilaisille, Suomen Käsityöyrittäjät ry:n upeille tyypeille. Tietenkin valtava kiitos jokaiselle asiakkaalle, ilman teitä mie en olisi käsityöläinen. Ja sitä mie olen, vahvasti ja ylpeänä. 

Suomen käsityön museo valitsi miut 
Vuoden käsityöläiseksi 2017! 

Se on ihan mieletön kunnia. Kiitos! Käykää lukemassa linkistä perustelut ja mitä mie olen sanonut. Se on aika kivasti kirjoitettu juttu!



Siinähän ne tärkeimmät. 


Vuonna 2017 Imatralla Virasojalla vanhassa kaupassa kangaspuut louskuvat. 15-vuotias laittaa spotifya kovemmalle, 10-vuotias käy ilmoittamassa, että lähtee uimaan kaverin kanssa. Anoppi tulee hätiin, kun esikoisen pitää päästä tallille ja bussi ei kulje. Samalla he käyvät ostamassa uudet kevätkengät - kiitos Ulla! Äiti ei leivo omenapiirakkaa, mutta viettää suuren osan ajastaan sormet kiinni näppiksessä jakamassa tietoja ja taitoja. Äidin äiti tekee vielä eläkkeelläkin ompeluhommia, joita tulvii nyt toiseen suuntaan, ja vastaa vieläkin sangen usein kysymyksiin siitä, miten joku sauma pitäisi ommella. Kiitos äiti ja iskä! Perheen isä mahdollistaa sen kaiken pitämällä äidin järjissään, toimimalla vastapainona, tienaamalla sen verran, että pärjätään, olemalla paras mies ja paras isä lapsille, silittämällä pahan olon pois, silloin kun kaikkea on liikaa. Kiitos, rakas.


Kuva on vuodelta 2009. Kuva: Jarkko Lempiäinen




maanantai 20. maaliskuuta 2017

Hyvien uutisten alkuvuosi


Alkuvuosi on mennyt vauhdikkaasti, välillä liiankin. Syksyisen romahduksen takia yritän jarrutella ajoissa ja "valita taisteluni". Koko alkuvuosi on ollut täynnä toinen toistaan parempia uutisia niin miun kannalta kuin ylipäänsä kansallispuvun kannalta. Osa näistä on taas salaisuuksia, joten tulette kuulemaan niistä myöhemmin (eikö ole ärsyttävää tällainen vihjailu?).

Olen mukana Saarijärven ja Johanneksen pukutarkistuksissa. Johannes on miun osalta essukankaita vaille valmis. Loimi on puissa ja eka essu puolivälissä tätä kirjoittaessa. Mie olen siis tässä kutojana ja osuus on pienehkö: kumpaankin mallipukuun hamekangas, essukangas ja essun nauha. Ihanan sujuva projekti ja puvusta tulee niin upea, että joutunen tekemään sellaisen itselleni, vaikkei miulla Kannakselle päin ole minkäänlaisia juuria.

Saarijärven nauhakokeilun vertailua Kansallismuseon
varastolla asustelevaan esikuvapätkään.


Saarijärven tarkistuksessa mie ompelen osan vaatteista ja kudon nauhat. Sekin on kivalla mallilla ja sujuu mukavasti. Osaavalla ja yhteistyökykyisellä porukalla on upeaa tehdä töitä. Samalla oppii koko ajan itse valtavasti ja saa peilata ajatuksiaan muiden asiantuntijoiden kanssa.

Tammikuussa putkahti pajalle jo monta vuotta haaveilemani kansallispukuraitaiset joustavat kankaat. Ne olivat myyntimenestys, Eppu loppui neljässä tunnissa! Ihan käsittämättömän hienoa! Kiitos teille kaikille ihanaisille. Nyt on tulossa jo kolmas erä ja se on ennakkomyynnissä Puodissa. Nyt kuoseja on jo neljä ja laatuja kolme. Miun on pakko järkeistää tätä joustavien myyntiä jollain tavalla, sillä miun vähä-älyinen verkkokauppa ja myyntisysteemi eivät toimi tällaisilla määrillä ja tilausten hoitaminen vie liikaa aikaa tuolta varsinaiselta työltäni, eli kansallispukujen ompelulta. Niinpä siirrän nämä joustavat kankaat piakkoin sellaiseen verkkokauppaan, jossa on verkkomaksupainikkeet ja olen jo kouluttanut esikoisen hoitelemaan kankaiden leikkuun ja pakkaamisen. Näistä on jo tehty tosi kivoja juttuja!

Kurrea saa trikoona ja joustocollegena. Molemmissa on 95 % puuvillaa ja 5 % elastaania. 
Eppu on joustocollegea ja Pepe on trikoota. Kummassakin on 95 % puuvillaa ja 5 % elastaania.

Viniä saa trikoona (95 % puuvillaa ja 5 % elastaania)
ja jumppatrikoona (82 % polyesteriä ja 18 % elastaania)

Nämä kankaat on tehty niin, että kansallispukukangas (tai kirjonta) on skannattu ja kuvasta on tehty jatkuva raportti. Miehän en todellakaan tällaista osaa tehdä, mutta onneksi yhden ihmisen ei kaikkea tarvitsekaan osata. Työhuoneen Susanna taikoo (no ei taio, vaikka taialta se miusta tuntuu) nämä raportit. Mie teetän hänellä usein myös mainoskuvia, sillä se on yllättävän edullista ja miun kannattaa ehdottomasti tehdä sitä mitä mie osaan ja maksaa Susannalle siitä, mitä hän osaa. Kaikki voittavat ja miulta ei mene hermot.




Hiihtolomalla pistäydyimme ystäviemme luona Dubaissa. Jos pidät auringosta ja shoppailusta, se on ehdottomasti siulle sopiva paikka. Mie en niin välitä kummastakaan, mutta ystävät ja lepäily tekivät reissusta silti upean. Heti ekana iltana kävin pitämässä Dubain Suomi-koululaisille FolkJamia. Läpyteltiin railakkaasti rytmipelejä, jonka seurauksena miun reidet näyttivät tältä! 

Hiukan arvelutti rannalla ja uima-altaalla heittää housut pois.
Noin muutenhan Dubaissa peitetään polvet ja olkapäät, joten sen puoleen ei ongelmaa.
En voinut sulkea silmiäni ihmisten epätasa-arvoisuudelta. Eikä se koske pelkästään naisen asemaa. Se on kaikenkaikkiaan niin överi paikka, että pelottaa. Mutta tulipa käytyä. Ja kyllähän siellä työajatukset karisivat päästä, joten sen puoleen oikein onnistunut loma.


Kontrasti Dubain valtavan melun ja kotoisan metsäretken hiljaisuuden välillä oli niin valtava, että pystyin kuulemaan hiljaisuuden. Se hiveli korviani, sillä kärsin siitä melusta koko matkan ajan. Sinänsähän kumpikin näistä maisemista on hyvinkin ihana.


Yrittäjä-lehti teki miusta "onnistuja-jutun". On aina kiva tulla huomatuksi positiivisessa mielessä ja ihastuin erityisesti tähän kuvaan. Tilannehan oli sellainen, että ensin miun piti pukeutua kansallispukuun ja päätyä kanteen, sitten kanteen päätyikin Sari Kaasinen (hyvä!) ja miun piti olla vain normivaatteissa, mutta sitten haastattelupäivänä kuvaaja alkoi kuitenkin kaipailla miulle kansallispukua. No, puvusta kaulus sileäksi, vermeet niskaan ja Immalanjärven rannalle kuvaamaan. Hauskaa, vaikka sormet jäätyivätkin. Kyllä kannatti, tuo kuva on hieno.



Syksyllä Eesti Rahvakunsti ja Käsitöö Liiton Liina Veskimägi pyysi, voisinko tulla keväällä Tallinnaan puhumaan kansallispuvuista. Tämä on juuri niitä keikkoja, joille pitäisi sanoa ei, mutta koska Liina on ihana ja koska tämä on sellainen yhteistyökuvio, jolle kannattaa antaa ja koska sain ottaa kaverin mukaan, suostuin. Pyysin kaveriksi Inga Pihlhjertaa, sillä Inga on paitsi kansallispukuasiantuntija ja -opettaja, myös ystävä ja älyttömän hyvä järjestelemään matkoja. Mie en ole tätä viimeistä ja tiesin, että pääsen huomattavasti helpommalla, kun Inga hoitelee liput ja reitit. Niinpä kävimme viime viikolla Tallinnassa ja mukavaahan se oli! Kiitos Inga, Liina ja kuulijat!


Aloitimme paitaressuina ja pukeuduimme pukuihimme luennon aikana.

Liina tulkkasi luennon.

Seuraavan reissun kohde on 8.4. Jyväskylässä Suomen käsityön museo, siellä on Käsityökohtaamisia-seminaari, jossa kerron miun käsityöyrittäjyydestäni. Miun lisäksi siellä on upea rivi luennoitsijoita. Tuu mukaan!

Upeita uutisia on vielä jemmassa jonoksi asti. Ahkerat, idearikkaat ja aikaansaavat ihmiset ovat niiden takana ja niistä tullaan kuulemaan. Nyt mie painelen takaisin puiden taa paukuttelemaan Johanneksen essukangasta. 


maanantai 30. tammikuuta 2017

Haastehommeli, mennyt vuosi 2016

Työhuoneen Susanna heitti tällaisen haasteen ja moisten suurena ystävänä tartuttava oli! Miun piti oikein kaivaa kalenteri esille, kun tuntuu, etten muista oikein mitään viime vuodesta...

1. Mitä unelmia toteutit 2016? 
Opettelin peruuttamaan traileri perässä, että pääsen itse lähijärvelle melomaan. Toteutin myös unelmaa kansantanssista, FolkJamista ja monesta muusta harrastuksiin ja töihin liittyvistä asioista.



2. Mitä opit? 
No peruuttamaan se traileri perässä :D Opin myös pyöräyttelemään messinkihakasia Helsingin työväenopiston kurssilla ja pikkuisen jo hamboamaan, sen osalta harjoitukset jatkuvat. Tärkein oppi, jonka opettelu on kyllä vielä vaiheessa, on armon antaminen itselleni.

3. Mitä murehdit? 
Kuopuksen koulutilannetta. Väistötiloissa, joihin heidät siirrettiin sisäilmaongelmaisesta koulusta, todettiin sisäilmaongelma. Koko syksy taisteltiin sen puolesta, että koululle olisi rakennettu omat modulit omalle kylälle. Ei rakennettu.

4. Mistä nautit?
Nautin aivan älyttömästi Pispalan sottiisin Riemua! -konsertista, jossa tanssimme kolmessa osiossa. Finaalissa tanssijoita oli 1000, soittajia 100 ja toisella puolen kenttää meidän kuopuskin tanssimassa. Se oli niin iso ja hieno tunne, ettei sitä oikein voi kuvailla.



5. Mitä haaveita on vuodelle 2017?  
Vihoviimein toteutuva Italianreissu rakkaan ystävän kanssa toukokuussa! Haaveilen myös, että opin rentoutumaan ja nauttimaan enemmän.

6. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä? 
Tuli, ihan uusi tätsyn kulta <3



7. Mitä halusit, mutta et saanut? 
Kuopuksen koululle terveitä väistötiloja omalle kylälle.

8. Mitä halusit ja sait? 
Huikeat määrät apua ja sympatiaa syksyn synkeinä hetkinä. Kiitos <3

9. Mikä oli suurin pettymyksesi?
No se kuopuksen koulutaistelu. Aikalailla kaikin puolin.


10. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?
Donald Trumpin. Yllättikö?

Kohti parempaa siis.

Laita haaste kiertämään ja haasta neljä.
Haastan Myrkyttären, Maahiskan, Inspiraadon Helenan ja Handun Ilun.

maanantai 16. tammikuuta 2017

Pääasioita

Tiedättekö kun joskus kaikki linjat johtavat samaan ytimeen?

Linja 1: Kerroin syksyllä, miten hajosin palasiksi. Sovittelen paloja yhteen edelleen, enkä tiedä tuleeko tästä valmista ja minkälainen kuvasta lopulta muodostuu, mutta kuten jo hajotessa tajusin: se oli välttämätöntä ja ehdottomasti hyvä asia. Hämmästyksekseni minulla oli mahdollisuus päästä juttelemaan ammattilaisen kanssa nopeasti ja ihan ilmaiseksi. Kävin Saimaan kriisikeskuksessa muutaman kerran ja siitä oli erittäin paljon apua. Miulle siinä oleellisinta oli se, että sain sanoa kaikki, epäreilutkin asiat ääneen pelkäämättä, että kuulija loukkaantuu tai kokee riittämättömyyttä tai jotain muuta, mitä en edes osaa arvata. Ystävät ovat kultaakin kalliimpia, mutta joskus täytyy voida purkaa ilman seurauksia, miettimättä miltä kuulijasta tuntuu. Olen valtavan kiitollinen tuosta mahdollisuudesta ja siitä, että tiedän, että voin mennä sinne taas, jos minun tarvitsee.

Linja 2: Kotikaupungissani Imatralla tapahtui joulun alla hirvittävä ja käsittämätön ampumatapaus. En oikein pysty edes erittelemään tätä kamaluutta, mutta yllätyksekseni täällä päätettiin vastata pahaan hyvällä. Vaikkei mikään voi korvata sitä menetystä, jonka koko kaupunki (ja maailma), uhrien läheisistä puhumattakaan koki, niin uhrien upeus ja voima näkyy siinä(kin), miten tästä jatketaan.
Moni täällä on miettinyt, miten voisi ennaltaehkäistä näitä hirveyksiä. Virkkukoukkusen yrittäjä kyseli, mikä mielenterveysongelmia ehkäisevä taho olisi hyvä tukemisen kohde. Mie ja ilmeisesti jokunen muukin suositteli Saimaan kriisikeskusta ja niinpä Muusa ja ajatustenlukija -tuotteiden myyntihinnasta menee 5 % Saimaan kriisikeskukselle. Virkkukoukkunen haastoi samalla kaikki muutkin vastaaviin, mielenterveyttä tukeviin toimiin.


Linja 3: Hilu Toivonen-Alastalo haastoi kaikki kansallispukujen ja feresien käyttäjät pukemaan päänsä iän mukaisesti. Kansallispukujen osalta olen kirjoittanut päähineistä juttua blogiin. Myös sarafaaneihin ja fereseihin kuuluu oleellisesti pään pukeminen.

Nämä kolme linjaa johtavat tähän pisteeseen: Koska Saimaan kriisikeskus auttaa pään sisäpuolen ongelmissa ja mie pään ulkopuolisissa, niin ohjaan Saimaan kriisikeskukselle vuoden 2017 aikana myytyjen
- päähineiden ohjeiden myyntihinnasta 1 €/ohje sekä
- kaikkien päähineiden myyntihinnasta 5 % .

Tämä koskee kaikkia vuoden 2017 aikana tehtyjä tilauksia.




Miultahan saa tilata huntuja, tykkimyssyjä, sorokoita, säpsiä, säppäleitä, tanuja, liinalakkeja ja vaikka mitä tilaamalla. Kannattaa kysäistä sähköpostilla: soja@kansallispuku.com. Puodista suoraan pääsee näpyttelemään ostoskoriin
ohjeita:
- Kivennavan hunnun ohje
- Kivennavan säppälin ohje
- Jääsken alueen miehen patalakin ohje
- Silkkimyssyn ohje
- sorokan ohje ja kaava
- säpsän ohje ja kaava
- ruppiperze-sorokan ohje ja kaava

ja valmiita päähineitä:
- sarafaaneihin ja fereseihin
- Kivennavan huntu
- Kivennavan säppäli
- ja ainakin yksi Sakkolan ja Raudun huntu löytyy, sitä voi kysäistä sähköpostilla.


Saimaan kriisikeskuksen toiminnassa on tällä hetkellä mukana kaksi kokoaikaista ja kaksi osa-aikaista palkattua työntekijää sekä lisäksi 52 vapaaehtoista tukihenkilöä. Tälle vuodelle he ovat etsineet erityisesti lisärahoitusta seuraaville hankkeilleen: Ikäihmisten itsemurhien ehkäisy, Verkkokriisityön käynnistäminen sekä uuden Henkisen tuen hälytysryhmän kokoaminen ja kouluttaminen. Kaikki rahat kohdennetaan suoraan avun tarvitsijoiden auttamiseen. Voit tukea toimintaa myös lahjoittamalla suoraan, ohjeet löydät täältä.


torstai 12. tammikuuta 2017

Verkkokurssia pukkaa!

Olen jo aika pitkään miettinyt, miten kansallispukuopetus taipuisi verkkokurssiksi. Sellainen perinteinen kurssi, jossa opetetaan kädestä pitäen ja kaupan päälle tulee vertaistukea, kurssille rauhoitettu aika ja paikka ja parhaassa tapauksessa vielä ystäviä, on tietysti aina paras vaihtoehto silloin, kun sellaiselle pääsee. Aina ei pääse ja silloin verkkokurssi voi olla vaihtoehto.

Syksyllä sain tehdä Wahren-opiston kanssa yhteistyössä etäopetusta Kansallispuvut kaapista kuntoon -kurssin puitteissa. Paikalla opistolla oli opettaja ja it-tukihenkilö kurssilaisten kanssa. Mie tein videoita ja opetin Skypen välityksellä. Se osoittautui ihan toimivaksi hommaksi, vaikka siinä toki välimatka ja tekniikka pönöttävät sujuvan vuorovaikutuksen tiellä.

Mie yritän vähentää reissuja ja samaan aikaan tunnen tarvetta jakaa tietoa ja osaamista. On ehkä aika myös yrittää hyötyä edes vähän taloudellisesti kaikesta siitä työstä, jota olen tehnyt korvauksetta. Niinpä uskaltaudun polkaisemaan käyntiin ensimmäisen Kansallispuku kuntoon -verkkokurssin!




KANSALLISPUKU KUNTOON –verkkokurssi

Verkkokurssilla opitaan vanhan kansallispuvun huollosta, osien pesusta, muuttamisesta sopiviksi ja kansanomaisemmiksi ja puvun täydentämisestä ihan konkreettisesti sekä runsaasti kansallispuvun historiaa, nykypäivää, merkityksiä. Uusia osia voisi tehdä vanhaa täydentämään kurssin aikataulun ja etäopetuksen puitteissa, mutta varsinainen uusien pukujen kurssi tämä ei ole. 

OPETUS
Opettajana toimii kansallispukuvalmistaja Soja Murto.
Opetus tapahtuu suljetussa blogger-blogissa, johon tulee n. kahden viikon välein teksti uudesta aiheesta, linkkejä sekä opetusvideoita. Materiaaliin voi käydä tutustumassa silloin, kun itselle sopii. Aiheesta voidaan keskustella blogin kommenteissa kaikkien opiskelijoiden kesken. Lisäksi opiskelijan on mahdollista saada henkilökohtaista neuvontaa joko skypen välityksellä tai niin, että lähetellään sähköposteja kuvien kera. Materiaalit ovat opiskelijoiden käytössä kurssin ajan sekä 1 kk sen jälkeen. Oppimateriaaleja ei saa kopioida, eikä tallentaa, mutta niistä voi toki tehdä omia muistiinpanoja.

HUOM! Suljetun blogin käyttöä varten opiskelijalla tulee olla google-tili (siis esim. gmail-sähköpostiosoite). Jos sellaista ei ole, sen voi helposti ja ilmaiseksi hankkia täältä: https://accounts.google.com/signup?hl=fi

Uusi materiaali julkaistaan aina n. 2 viikon välein, yhteensä 6 kertaa ja henkilökohtainen neuvonta tapahtuu julkaisujen välillä erikseen sovittuna ajankohtana. Jokaiselle henkilökohtaisen opetuksen valinneelle kurssilaiselle on koko kurssin aikana henkilökohtaista neuvontaa enintään 1 h, josta osa voi olla useammalle yhteistä, jos työvaihe sattuu olemaan sama.

KURSSIN AIKATAULU JA AIHEET
Tämä on alustava suunnitelma. Opiskelijoiden tarpeet voidaan ottaa huomioon ja muuttaa suunnitelmaa, jos se on järkevää kaikille. Henkilökohtaista neuvontaa ajoitetaan kunkin opiskelijan tarpeen mukaan.

20.2.2017 Mikä on kansallispuku ja miksi. Millä perusteella kansallispuku tulisi valita? Opetusvideot paidan, hameen ja liivin pesusta.
Henkilökohtainen neuvonta: tehdään työsuunnitelma ja hankitaan mahdolliset ohjeet ja tarvikkeet.

13.3.2017 Yleistä paitojen malleista, materiaalista, rakenteista, tekniikoista ja kirjonnoista. Katesauma, kapea päärme. Tyypillisiä korjauksia vanhalle paidalle. Paidan tärkkäys ja silitys.

27.3.2017 Yleistä hameiden malleista, materiaaleista, rakenteista ja tekniikoista. Hameen kunnostus.

10.4.2017 Yleistä liivien malleista, materiaaleista, rakenteista ja tekniikoista. Liivin koon muokkaus.

24.4.2017 Yleistä päähineistä, huolto, säilytys, opiskelijoiden tarpeiden mukaan.

22.5.2017 Pukujen huolto, säilytys ja käyttö. Lumipesu. Missä kansallispukua voi käyttää. Vastauksia opiskelijoiden kysymyksiin.
Henkilökohtainen neuvonta: katsotaan lopputilanne ja tarvittaessa neuvoja eteenpäin.

Tarvittaessa käsitellään myös esiliinoja, päällysvaatteita ja muita puvun osia.

HINTA JA ILMOITTAUTUMINEN

Kurssille mahtuu 12 opiskelijaa henkilökohtaisella neuvonnalla (1 tunti koko kurssin aikana skypen ja/tai sähköpostin välityksellä) ja lisäksi 30 opiskelijaa ilman henkilökohtaista neuvontaa. Kurssi toteutuu, mikäli ilmoittautuneita on vähintään 10.

hinta henkilökohtaisella neuvonnalla              95 €
hinta ilman henkilökohtaista neuvontaa         65 €


Ilmoittautuminen 5.2.2017 mennessä osoitteessa:
http://www.kansallispuku.com/fi/ws/52/kurssit.html

perjantai 6. tammikuuta 2017

Lankapaitoja ja muita asusteita

Sain ennen joulua luettavaksi Marketta Luutosen, Anna-Maija Bäckmanin ja Gunnar Bäckmanin Lankapaitoja ja muita asusteita -kirjan. Se on Maahengen kustantama ja jatkaa samaa komeiden kuvitusten ja minua kiehtovien aiheiden sarjaa kuin monet aiemmatkin teokset - suosikkinani tietysti Leena Holstin Kansallispuku. Nyt on loppiainen ja vaikken tietysti koko aikaa tai edes joka päivä lukenut kirjaa, kertonee tämä kulunut aika siitä, miten vankasta paketista on kyse. 




Kirjassa käsitelty aihe ja aikakausi ovat tavallaan kansallispukumaailman laitamilla, sillä kirjassa on käsitelty kansallipukujen esikuviin nähden myöhäisiä töitä. Maailma ei kuitenkaan ole mustavalkoinen. Kansan käsissä syntyneet tuotteet ovat samaa jatkumoa, jossa on kerroksia ajallisesti, paikallisesti ja vaurauden ja aseman mukaan. Ja kun nostan kansallispuku-minäni hetkeksi syrjään, niin ovathan nämä vaatteet ja asusteet huikean kauniita, herttaisia, käytännöllisiä ja vaativia.




Kirjassa esitellään museoihin talletettuja vaatekappaleita, asusteita ja pussukoita. Ne ja niiden ympärille kehrätty historia ja tarinat ovat minulle kirjassa oleellisinta. Silmä lepää Gunnar Bäckmanin upeissa kuvissa, joiden aiheiksi kirjan sivuille on mahtunut myös luontoa ja maisemia tarinoiden seuduilta. Nämä miun talvihämärissä otetut kännyräpsyt kadottavat lähes kokonaan kirjan kauneuden, joten älä kompastu näihin.




Kirjan kannessa on Korsnäsinpaita, josta myös kerrotaan paljon. Korsnäsinpaita on ollut muutenkin esillä - tai ainakin osunut minun kohdalleni - viime aikoina usein. Kuten monessa muussakin jutussa, kokonaisuuden pilkkominen paloihin avaa miulle kauneuden, ja kun ymmärsin Korsnäsinpaidan palaset, ihastuin siihen. 

Korsnäsin paita on kuitenkin vain pieni osa kirjasta. Kirjassa valotetaan myös mm. Jussipaidan historiaa. Siihen en ihastunut vieläkään. Pidän kyllä siitä, miten Jussipaidan kuvio on valjastettu kuvaamaan koko pohjalaista elämää. Ehkä siihen ihastumiseen tarvittaisiin edes tilkkanen pohjalaista verta. 




Monista vaatteista ja asusteista on tehty joko inspiroituen tai tarkemmin esikuvaa noudattaen mallit, joille on selkeän näköiset ohjeet. Tarkemmin en osaa ohjeita arvioida, koska en yleensä tee ohjeista muuta kuin kansallispukuja ja koska en ainakaan näillä näkymin aio näitä toteuttaa. Ei siksi, etten pitäisi malleista, vaan siksi, etten oikein ehdi harrastaa käsitöitä. Ilahduin siitä, että myös paitojen kaavoituksessa on variaatioita, eikä ole tehty "laatikoita" ja erityisesti siitä, että ohjeissa oikeastaan kannustetaan tekemään alkuperäisten hengessä uusia, omia tarinoita, löytämään esikuvista omat suosikit ja toteuttamaan ne.




Olen rakastunut näihin kirjoihin, joissa viimeinkin on suuria, raikkaita ja informatiivisia kuvia. Ehkä joissain tapauksissa tekstin kustannuksella, mikä ei tietysti ole kiva juttu, mutta rakastan silti niitä kuvia. Ehkä alan säästää ja teetän itselleni Korsnäsin paidan ja ehkä vielä joskus ehdin kirjovirkata itselleni pussukan tai lapaset.




Luutonen, Marketta; Bäckman, Anna-Maija; Bäckman, Gunnar: Lankapaitoja ja muita asusteita. Maahenki 2016. 978-952-301-069-7.

Muoks: Myös Puikkomaisteri arvosteli kirjan. Käy lukemassa myös hänen näkemyksensä.